sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Poikien kerhoeväät vk 5

Tällä kertaa kerhoon tein aika tavalliset eväät eli leipää, hedelmää ja rahkaa. Lapset olivat jo menneet nukkumaan kun tein eväitä joten he saavatkin yllätyseväät. Kerhossa on sitten jännää availla rasioitaja miettiä mitä sieltä paljastuu. Eväät pakkailen siis edellisenä iltana valmiiksi ettei tule aamulla niin kiire.




Juomana pojilla on vesipullot mukana. Olemme lähdössä kerhon jälkeen HopLoppiin niin pillimehut kannattaa jättää toiselle kertaa. Ajomatkaa on melkein tunnin verran niin säästytään vessatauoilta...




Taikaruisleipää, jonka päällä on juustoa, lauantaimakkaraa ja paprikaa. Leivän ympärille pyöräytän kelmun niin se ei pääse kuivahtamaan rasiassa.




Mustikka-mansikkarahkaa pienissä rasioissa. Pieni makea maistuu leivän kaverina.




Kalvottomiksi leikattuja appelsiinipaloja. Näin appelsiinit kelpaavat nuoremmallakin pojalle.


*  *  *  *  *

Nämä ovat perusvarmat eväät, jotka tulevat varmasti syödyksi. 

Viikon päästä taas jotain erilaista evästä!


torstai 25. tammikuuta 2024

Yhden kastikkeen putkispagettilasagne

Lasagne on yksi meidän perheen lempiruuista ja siitä tulee aina keksittyä erilaisia versioita. Harmin paikka on suuri kun ensin haaveillaan puoli päivää, että tänään tehdään lasagnea ja sitten huomataan lasagnelevyjen loppuneen.

Olin kuitenkin päättänyt tehdä lasagnea ja tällä kertaa käytin levyjen tilalla putkispagettia. Halusin myös ruuan nopeasti uuniin ja tein lasagnen yhdellä kastikkeella. Pakastimessa minulla oli myös valmiiksi pilkottua vihanneksia, jotka lisäsin kastikkeeseen.

Tällä reseptillä tuli nopeasti herkullinen lasagne. Jos sinulta löytyy kaapista lasagnelevyjä voit käyttää tietenkin myös niitä, mutta putkispagetit toivat kivaa vaihtelua tähän ruokaan. Lapsetkin näyttivät peukkua.


Jauhelihalasagne putkispagetista.



Resepti:


 500 g jauhelihaa

1 rkl jauhelihamaustetta

1 tl paprikajauhetta

1 tl sipulijauhetta

1 tl valkosipulijauhetta

2 lihaliemikuutiota

5 dl paprikakuutioita

5 dl raastettua kesäkurpitsaa

4 rkl tomaattipyrettä

1 rkl pizzamaustetta

2 rkl vehnäjauhoja

500 g tomaattimurska

5 dl maitoa

5 dl vettä

N. 2/3 pussillista putkispagettia

150 g juustoa





Tarvikkeet:


Paistinpannu

Paistinlasta

Lautanen

Juustonraastin

Litran mitta

2 ruokalusikkaa

Teelusikka

Vihannesveitsi

Uunivuoka 

Patalaput 

(leikkuulauta ja kokkiveitsi, jos sinun täytyy pilkkoa vihanneksia)






Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.



1. Laita jauheliha paistumaan kuumalle pannulle.




Sekoittele, murustele jauheliha pieneksi ja anna ruskistua.


2. Lisää mausteet kun jauheliha on lähes ruskistunut.


Lisää 1 ruokalusikallinen jauhelihamaustetta.


Lisää 1 teelusikallinen paprikajauhetta.


Lisää 1 teelusikallinen sipulijauhetta.


Lisää 1 teelusikallinen valkosipulijauhetta.


Lisää 2 lihaliemikuutiota.




3. Sekoita.




4. Lisää noin 5 desilitraa raastettua kesäkurpitsaa.




5. Lisää noin 5 desilitraa paprikakuutioita.





Voit käyttää myös tuoretta paprikaa ja kesäkurpitsaa. Jos tarvitset ohjeita paprikan pilkkomiseen kurkkaa esimerkiksi tämä resepti tonnikalatortillarullista. Kesäkurpitsan voit raastaa juustoraastimen karkealla terällä.



6. Lisää 4 ruokalusikallista tomaattipyrettä jauhelihan ja kasvisten sekaan.


Muista sekoitella välillä ja säädä tarvittaessa levyn lämpötilää.


7. Lisää purkillinen tomaattimurskaa.


Voit huuhtoa tölkin tilkalla vettä niin saat tölkistä kaiken kastikkeeseen.


8.  Lisää 1 ruokalusikallinen pizzamaustetta.




9. Anna kastikkeen kiehahtaa.




10. Lisää 2 ruokalusikallista vehnäjauhoja koko ajan sekoittaen.






11. Mittaa 5 desilitraa maitoa ja lisää se kastikkeeseen.






12. Lisää 5 dl vettä kastikkeeseen.




13. Sekoita ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen 15-30 minuutin ajan.




14. Leikkaa juustosta noin 150g pala ja raasta se. Voit käyttää myös valmista juustoraastetta.






15. Lasagne kootaan laittamalla jauhelihakastiketta, putkispagetteja ja juustoraastetta vuorotellen uunivuokaan. Tällä ohjeelle putkispagetteja tulee kolmeen väliin ja lasagnen kokoaminen aloitetaan ja lopetetaan jauhelihakastikkeella.




Lisää kerros jauhelihakastiketta.


Lisää noin 25 kpl putkispagetteja jauhelihakastikkeen päälle.


Lisää juustoraastetta putkispagettien päälle.

Toista nämä kolme vaihetta niin, että putkispagetteja on kolmessa kerroksessa ja jauhelihakastiketta neljässä kerroksessa.




Lisää vielä loput juustoraasteet lasagnen pinnalle.




16. Laita lasagne paistumaan 175 sateiseen uuniin 30 - 45 minuutin ajaksi.




Tarkkaile lasagnen pintaa paiston aikana. Voit tarvittaessa pienentää uunin lämpöä tai peittää vuoan foliolla.


17. Jos maltat anna valmiin lasagnen vetäytyä hetki ennen syömistä.



Tuoreet vihannekset maistuvat lasagnen kanssa.




sunnuntai 21. tammikuuta 2024

Poikien kerhoeväät vk 4

Pojat käyvät maanantaisin seurakunnan järjestämässä päiväkerhossa. Kerho kestää 3 tuntia klo. 9 - 12 ja kerhossa syödään välipalana omia eväitä. Nyt ajattelin jakaa teille millaisia eväitä pakkailen lapsille.

Itse muistan lapsuudesta, kuinka hauskaa eväiden syönti oli kun rasiasta paljastui kaikkea hyvää. Yritänkin aina keksiä erilaisia eväitä, jotka maistuvat pojille. Välillä pojat myös ehdottelevat itse mitä eväsrasiaan voisi laittaa. 

Kerhoaamut ovat usein kiireisiä, joten yritän mahdollisuuksien mukaan valmistaa eväät edellisenä iltana valmiiksi. Tällä kertaa kerhoon on vähän tukevammat eväät, koska lähdemme suoraan kerhon jälkeen asioille.


Molemmilla on omat Spiderman kuvioiset eväsrasiat.


Ketsupilla voidellut sämpylät, joiden välissä on jauhelihapihvit ja juustoa.


Vadelma-persikkamehukeittoa smoothiepusseissa.


Puolikas banaani molemmille.


Muroja ja rusinoita pienessä rasiassa.


Vesipullot.

 

Tällaiset eväät tällä kertaa, katsotaan mitä ensi viikolla keksitään!

Millaisia eväitä te pakkaatte lapsille?


perjantai 19. tammikuuta 2024

Lihapullat ruskeassa kastikkeessa

Edellisessä postauksessa kerroinkin, että olin ollut viikonlopun lomareissulla ja kokkaillut perheelle ruokaa siksi aikaa valmiiksi. Pinaattikeiton lisäksi toinen viikonlopun toiveruoka oli perinteiset lihapullat ja niitä teinkin ison pannullisen. Isä keitti sitten perunaa ja porkkanaa lihapullien lisukkeeksi. 

Lihapullia oli onneksi vielä jäljellä kun tulin kotiin reissusta. Oli kauhea nälkä niin lihapullat kyllä maistuivat minulle hyvin viiden tunnin automatkan jälkeen. Tällä ohjeella tuli pehmeät ja maukkaat lihapullat, melkein kuin mummon tekemät.






Resepti:


 700g jauhelihaa

1 dl korppujauhoja

1-2 sipulia

2 valkosipulinkynttä

2 lihaliemikuutio

1 kananmuna

1 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

0,5 tl mustapippuria

1 tl jauhelihamaustetta

Voita

 2 rkl vehnäjauhoja

1 rkl soijakastiketta

1 rkl ketsuppia

Vettä





Tarvikkeet:


Muovikulho

Desimitta

Leikkuulauta

Kokkiveitsi

Vihannesveitsi 

Pieni paistinpannu

Iso paistinpannu 

Teelusikka

Voiveitsi

5 ruokalusikkaa

Litran mitta

Vispilä

Puulasta






Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.



1. Mittaa 1 dl korppujauhoja ja kaada korppujauhot kulhoon, jossa tehdään lihapullataikina.






2. Lisää mausteet eli paprikajauhe, mustapippurirouhe ja suola korppujauhojen sekaan.


Lisää 1 tl paprikajauhetta.


Lisää 0,5 teelusikallista rouhittua mustapippuria.


Lisää 1 tl suolaa.


3. Lisää 1 dl vettä ja sekoita se korppujauhojen sekaan. Anna korppujauhojen turvota veden kanssa sen aikaa kun pilkot sipulit.






4. Pilko sipuli kuutioiksi.


Leikkaa sipulista molemmat päät pois.


Kuori sipuli.



Puolita sipuli.


Leikkaa sipuliin viillot, jätä kuitenkin kanta ehjäksi.


Kuutioi sipuli leikkaamalla toisin päin eli viiltoja vasten.


5. Kuori ja pilko valkosipuli. Voit käyttää halutessasi myös valkosipulipuristinta.


Leikkasin valkosipulista molemmat päät pois niin kuoriminen onnistui 2-vuotiaaltakin.


Paina veitsellä voimakkaasti valkosipuli lyttyyn.


Pilko litistetty valkosipuli pieniksi kuutioiksi.


6. Laita paistinpannu levylle kuumenemaan ja leikkaa pala voita pannulle.






7. Lisää sipulit paistinpannulle ja kuullota niitä kevyesti.






8. Lisää pannulle 1 dl vettä ja lihaliemikuutio. Anna sipulien kiehua sen aikaa, että liemi haihtuu pois.




Lihaliemikuutio antaa makua sipulille ja lihapullataikinalle.


Hyvin haudutetut sipulit ovat pehmeitä ja maistuvat näin lapsille.


9. Lisää 1 kananmuna korppujauhojen sekaan ja sekoita.




Neiti päääsi taas sekoituspuuhiin.


10. Lisää 700 g jauhelihaa kulhoon.




11. Lisää sipulit jauhelihataikinaan.




12. Sekoita lihapullataikina huolellisesti, että mausteet levittyvät tasaisesti joka kohtaa.




Mielestäni käsineen on helpoin sekoittaa.


13. Laita paistinpannu kuumenemaan ja lisää siihen voita. 


 



14. Pyörittele jauhelihamassasta palloja ja laita ne paistinpannulle.




15. Ruskista lihapullat kunnolla ruskeaksi joka puolelta.


Voit lisätä voita jos näyttää, että lihapullat tarttuvat kiinni pannuun.


Lihapullat on helppo kääntää kahden lusikan avulla.


Anna lihapullien ruskistua niin, että ne saavat kauniin ruskean pinnan.


16. Lisää 1 litra vettä paistinpannulle.




17. Lisää 1 lihaliemikuutio liemeen.




18. Anna lihapullien kiehua liemessä 5-10 minuutin ajan.




19. Tee kastikkeelle vehnäjauhosuurus.


Lisää 2 ruokalusikallista vehnäjauhoja mittakulhoon.



Lisää 1 dl vettä.


Sekoita tasaiseksi.


20. Siirrä lihapullat pannun toiseen reunaan odottamaan.




21. Lisää vehnäjauhosuuruste liemeen hitaasti kaataen ja koko ajan sekoittaen.

 





22. Laita lihapullat takaisin kastikkeeseen .


23. Lisää 1 ruokalusikallinen soijakastiketta.




24. Lisää 1 ruokalusikallinen ketsuppia.




25. Anna lihapullien hautua kannen alla 15 - 60 minuutin ajan. Kastikkeen maku paranee pidemmällä haudutusajalla.


Muista tarkkailla nesteen määrää haudutuksen aikana.

26. Tarjoile lihapullat esimerkiksi perunamuussin ja porkkanaraasteen kanssa.


Vinkki: Lihapullien hautuessa valmista itse tai lapsesi kanssa jälkiruuaksi esimerkiksi mustikkarahkaa.