torstai 25. tammikuuta 2024

Yhden kastikkeen putkispagettilasagne

Lasagne on yksi meidän perheen lempiruuista ja siitä tulee aina keksittyä erilaisia versioita. Harmin paikka on suuri kun ensin haaveillaan puoli päivää, että tänään tehdään lasagnea ja sitten huomataan lasagnelevyjen loppuneen.

Olin kuitenkin päättänyt tehdä lasagnea ja tällä kertaa käytin levyjen tilalla putkispagettia. Halusin myös ruuan nopeasti uuniin ja tein lasagnen yhdellä kastikkeella. Pakastimessa minulla oli myös valmiiksi pilkottua vihanneksia, jotka lisäsin kastikkeeseen.

Tällä reseptillä tuli nopeasti herkullinen lasagne. Jos sinulta löytyy kaapista lasagnelevyjä voit käyttää tietenkin myös niitä, mutta putkispagetit toivat kivaa vaihtelua tähän ruokaan. Lapsetkin näyttivät peukkua.


Jauhelihalasagne putkispagetista.



Resepti:


 500 g jauhelihaa

1 rkl jauhelihamaustetta

1 tl paprikajauhetta

1 tl sipulijauhetta

1 tl valkosipulijauhetta

2 lihaliemikuutiota

5 dl paprikakuutioita

5 dl raastettua kesäkurpitsaa

4 rkl tomaattipyrettä

1 rkl pizzamaustetta

2 rkl vehnäjauhoja

500 g tomaattimurska

5 dl maitoa

5 dl vettä

N. 2/3 pussillista putkispagettia

150 g juustoa





Tarvikkeet:


Paistinpannu

Paistinlasta

Lautanen

Juustonraastin

Litran mitta

2 ruokalusikkaa

Teelusikka

Vihannesveitsi

Uunivuoka 

Patalaput 

(leikkuulauta ja kokkiveitsi, jos sinun täytyy pilkkoa vihanneksia)






Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.



1. Laita jauheliha paistumaan kuumalle pannulle.




Sekoittele, murustele jauheliha pieneksi ja anna ruskistua.


2. Lisää mausteet kun jauheliha on lähes ruskistunut.


Lisää 1 ruokalusikallinen jauhelihamaustetta.


Lisää 1 teelusikallinen paprikajauhetta.


Lisää 1 teelusikallinen sipulijauhetta.


Lisää 1 teelusikallinen valkosipulijauhetta.


Lisää 2 lihaliemikuutiota.




3. Sekoita.




4. Lisää noin 5 desilitraa raastettua kesäkurpitsaa.




5. Lisää noin 5 desilitraa paprikakuutioita.





Voit käyttää myös tuoretta paprikaa ja kesäkurpitsaa. Jos tarvitset ohjeita paprikan pilkkomiseen kurkkaa esimerkiksi tämä resepti tonnikalatortillarullista. Kesäkurpitsan voit raastaa juustoraastimen karkealla terällä.



6. Lisää 4 ruokalusikallista tomaattipyrettä jauhelihan ja kasvisten sekaan.


Muista sekoitella välillä ja säädä tarvittaessa levyn lämpötilää.


7. Lisää purkillinen tomaattimurskaa.


Voit huuhtoa tölkin tilkalla vettä niin saat tölkistä kaiken kastikkeeseen.


8.  Lisää 1 ruokalusikallinen pizzamaustetta.




9. Anna kastikkeen kiehahtaa.




10. Lisää 2 ruokalusikallista vehnäjauhoja koko ajan sekoittaen.






11. Mittaa 5 desilitraa maitoa ja lisää se kastikkeeseen.






12. Lisää 5 dl vettä kastikkeeseen.




13. Sekoita ja anna kastikkeen kiehua hiljalleen 15-30 minuutin ajan.




14. Leikkaa juustosta noin 150g pala ja raasta se. Voit käyttää myös valmista juustoraastetta.






15. Lasagne kootaan laittamalla jauhelihakastiketta, putkispagetteja ja juustoraastetta vuorotellen uunivuokaan. Tällä ohjeelle putkispagetteja tulee kolmeen väliin ja lasagnen kokoaminen aloitetaan ja lopetetaan jauhelihakastikkeella.




Lisää kerros jauhelihakastiketta.


Lisää noin 25 kpl putkispagetteja jauhelihakastikkeen päälle.


Lisää juustoraastetta putkispagettien päälle.

Toista nämä kolme vaihetta niin, että putkispagetteja on kolmessa kerroksessa ja jauhelihakastiketta neljässä kerroksessa.




Lisää vielä loput juustoraasteet lasagnen pinnalle.




16. Laita lasagne paistumaan 175 sateiseen uuniin 30 - 45 minuutin ajaksi.




Tarkkaile lasagnen pintaa paiston aikana. Voit tarvittaessa pienentää uunin lämpöä tai peittää vuoan foliolla.


17. Jos maltat anna valmiin lasagnen vetäytyä hetki ennen syömistä.



Tuoreet vihannekset maistuvat lasagnen kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti