sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Poikien kerhoeväät vk 24

On viimeisen kerhopäivän aika ennen kesälomaa. Tämä on samalla vanhemman pojan viimeinen kerhopäivä kun hän aloittaa syksyllä esikoulun. Tuntuu, että hän aloitti juuri kerhon vaikka siitä on jo kolme vuotta aikaa. Aika kuluu niin nopeasti... Pojan mielestä kerhopäivät ovat olleet mahtavia. 😄🥰




Tällä viikolla on reilut eväät, kun ei olla menossa kotiin heti kerhon jälkeen. Eväsrasioista löytyy mm. leipää hedelmää ja kiisseliä.



Ruisleivän päälle tuli voita, juustoa ja lauantaimakkaraa.




Ruisleivästä leikkasin pikku myy muotilla pienet leivät, jotka käärin kelmun sisään odottamaan syöntiä.







Jääkaappiin oli jäänyt muutama lihapulla aamun munakkaan jäljiltä, joten ajattelin laittaa myös ne mukaan eväisiin.




Keitin tänään raparperikiisseliä ja siitä sain tehtyä evääksi herkulliset makeat jälkiruoat.




Rasian pohjalla on päärynäjugurttia ja sen päällä on raparperikiisseliä. Herkku on viimeistelty pienellä mansikkahillosilmällä.




Banaanin puolikkaat pitävät hyvin nälkää.




Pojat valitsivat itse omat mehunsa. Toinen sai omenan ja mangon makuista ja toinen omenan ja päärynän makuista. Näitä mehuja on ollut onneksi fiksuruoka.fi:ssa tarjouksessa niin ollaan saatu kesän ajaksi hyvät pillimehuvarastot. 



Vesipullot pitää tietenkin olla mukana.






Vinkkejä kerhoeväisiin tulossa taas syksyllä.

Toivotaan aurinkoisia kesäpäiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti