tiistai 16. tammikuuta 2024

Pinaattikeitto

Lähdin ensimmäistä kertaa lomalle ilman lapsia ja lapset jäivät viikonlopun ajaksi iskän kanssa kotiin. Tein heille ruuat valmiiksi niin he saivat käyttää enemmän aikaa leikkimiseen ja yhdessäoloon.

Valmistin ison pannullisen lihapullia ruskeassa kastikkeessa, joiden kanssa oli keitettyä perunaa ja porkkanaa. Lihapullista on tulossa resepti seuraavassa postauksessa. Lähtöäni edeltävänä päivänä meillä oli ruokana kanatortilloja, joten niitä jäi myös viikonlopulle. Olin tehnyt myös ison kupillisen salaattia, josta riitti useammalle ruualle lisukkeeksi.

Näiden ruokien lisäksi keitin myös lasten toiveiden mukaisesti pinaattikeiton. Pinaattikeitto on nopea tehdä pakastepinaatista ja onkin näin helppoa arkiruokaa. Pinaattikeiton kanssa voi tarjoilla keitettyjä kananmunia ja esimerkiksi lämpimiä voileipiä tai lihapiirakkaa niin siitä saa tukevamman aterian. 

Tälläisillä eväillä isä ja lapset pärjäsivät hyvin viikonlopun yli ja saivat viettää laatuaikaa keskenään. Tässä on siis helpon ja nopean pinaattikeiton resepti.




Resepti:


150 g hienonnettua pakastepinaattia

4 rkl vehnäjauhoja

4 rkl juoksevaa rasvaa

1 l maitoa

1 tl suolaa

Ripaus jauhettua valkopippuria

Ripaus muskottipähkinää




Tarvikkeet:


Kattila

2 ruokalusikkaa

Teelusikka

Vispilä

Puulasta


Teflonpintainen kattila ei pala yhtä helposti pohjaan kuin tavallinen kattila.


Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.



1. Laita kattila levylle lämpenemään ja lisää siihen 4 ruokalusikallista juoksevaa rasvaa.




2. Lisää 4 ruokalusikallista vehnäjauhoja.




3. Sekoita jauhot ja rasva vispilällä sekaisin.




4. Lisää 1 litra maitoa pikku hiljaa kaataen ja koko ajan sekoittaen vispilällä rasvan ja jauhon sekaan.




Jos tässä vaiheessa keittoon jää jauhopaakkuja, keiton voi kaataa siivilän läpi toiseen kattilaan. Näin saat sileän keiton.


5. Lisää 1 pussillinen eli 150 g pinaattia.




6. Anna keiton kiehua hiljalleen noin 5 minuutin ajan. Muista sekoittaa hyvin pohjaa myöten, keitto palaa helposti pohjaan.




7.  Lisää mausteet eli valkopippuri, muskottipähkinä ja suola.


Lisää ripaus jauhettua valkopippuria.


Lisää ripaus muskottipähkinää.



Lisää 1 teelusikallinen suolaa.


8. Tarjoile keitto sellaisenaan tai keitettyjen kananmunien kanssa.




Vinkki: Voit tehdä keittoa kaksinkertaisen annoksen ja pakastaa loput kiireisen päivän varalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti