lauantai 6. tammikuuta 2024

Kaalilaatikkoa puuhellalla ja leivinuunissa valmistettuna

Minun on ollut jo pitkään tarkoitus tehdä meidän 4-vuotiaan herran lempiruokaa eli kaalilaatikkoa. Nyt pakkasten paukkuessa päätin lämmittää leivinuunin ja puuhellan niin saan valmistettua ruuan samoilla lämmöllä.

Kun teen kaalilaatikkoa teen sitä ison satsin niin saan samalla vaivalla valmista kaalilaatikkoa pakastimeen. Ostin siis kaksi kaalia, joista sain kolme isoa kupillista kaalilaatikkoa. Jos et halua tehdä kerralla näin paljon voit esimerkiksi puolittaa reseptin.

Vanhin poika halusi kuoria porkkanat ja tulla pilkkomaan kasvikset yleiskoneen raastinterällä. Kaalit, porkkanat ja sipulit tulikin pilkottua nopeasti lapsen ja koneen yhteistyöllä. Vaihtoehtoisesti voit pilkkoa kasvikset käsineen veitsellä.

Minun mielestäni kaali pitää olla ruuissa pieninä paloina ja hyvin haudutettua. Tätä ruokaa keitinkin ensin tunnin kattilassa ja sen jälkeen se sai hautua vielä 3 tunnin ajan miedolla lämmöllä leivinuunissa. Kyllä maistui kunnon kaalilaatikko pitkästä aikaa ja kaikki lapsetkin söivät hyvällä ruokahalulla lautaset tyhjiksi.





 

Resepti:


n. 3kg kaalia

1,4 kg jauhelihaa

3-4 sipulia

4-6 porkkanaa

3 dl puuroriisiä tai ohraryynejä

4 lihaliemikuutiota

2 rkl jauhelihamaustetta

1 tl Valkopippuria

0,5 dl soijakastiketta

0,5 dl siirappia 

3,5 l vettä 

Korppujauhoja

n. 50 g voita 





Tarvikkeet:


Leikkuulauta

Kokkiveitsi

Vihannesveitsi

Kuorimaveitsi

Yleiskone, jolla saa pilkottua kaalin ja raastettua porkkanat ( voit myös pilkkoa kaiken veitsellä, jos et omista yleiskonetta)

10 litran kattila

2-3 isoa uunivuokaa

Paistinpannu

Paistinlasta

Desimitta

Litran mitta

Ruokalusikka

Teelusikka

Kauha

Voiveitsi

Patalaput 





Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.



1. Kuori porkkanat, leikkaa niistä päät pois ja huuhtele juoksevan veden alla.








2. Kuori sipulit.




3. Jos kaalin päälimmäisissä lehdissä näkyy huonoja kohtia voit ottaa ne pois.




4. Huuhtele kaali juoksevan veden alla.




5. Lohko kaali sen kokoiseksi, että palat mahtuvat yleiskoneeseen.




Kaalin keskellä on kova kohta, jota ei kannata käyttää.



6. Raasta porkkanat yleiskoneella.




7. Leikkaa sipulit puoliksi tai neljään osaan ja raasta yleiskoneella.






8. Raasta kaalilohkot yleiskoneella.




9. Lisää kattilaan lihaliemikuutiot, valkopippuria, siirappi ja soijakastike.


Lisää 2 lihaliemikuutiota.


Lisää 1 teelusikallinen jauhettua valkopippuria.


Lisää 0,5 desilitraa siirappia. Jos pidät makeasta kaalilaatikosta kannattaa laittaa reilummin siirappia.


Lisää 0,5 desilitraa soijakastiketta.


10. Lisää 3,5 litraa vettä.




11. Anna kiehua hiljalleen noin yhden tunnin ajan.




12. Paista jauheliha kaalin kiehuessa.




13. Lisää lihaliemikuutiot ja jauhelihamauste.


Lisää 2 lihaliemikuutiota.


Lisää 2 ruokalusikallista jauhelihamaustetta.


14. Lisää jauheliha kaalin joukkoon.




15. Mittaa 3 desilitraa puuroriisiä ja lisää se kaalin ja jauhelihan sekaan.






16. Sekoita.






17. Jaa kaalijauhelihaseos uunivuokiin.






18. Ripottele pinnalle ohut kerros korppujauhoja.




19. Kuutioi noin 50 grammaa voita ja laita muutama nokare kaalilaatikoiden päälle.






20. Minä valmistin kaalilaatikot leivinuunissa. Kun laitoin kaalilaatikot uuniin siellä oli 200 astetta lämpöä. Jos valmistat ruuan sähköuunissa pudota uunin lämpöä kun kaalin pinta on ruskistunut.




21. Paista kaalilaatikkoja uunissa noin 3 tunnin ajan.




22. Puolessa välissä paistoa laatikoiden pinta oli kauniin ruskea, jolloin niiden päälle voi lisätä kannen tai folion. Näin ruoka ei pääse kuivumaan.






Puolessa välissä kypsennystä uunin lämpö oli pudonnut reiluun 150 asteeseen.


23. Nosta valmiit kaalilaatikot pois uunista ja tarjoile kuumana. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti