torstai 4. tammikuuta 2024

Nakkipiilot

Nakkipiilot ovat lasten herkkua, vaikka hyvin ovat aina maistuneet aikuisillekin. Näitä meillä tehdään juhliin ja joskus ihan muuten vaan. Nakkipiilot ovat parhaimmillaan lämpiminä juuri uunista tulleina.

Nakkipiilot on helppo ja nopea tehdä kaupan valmiista pakastetaikinasta. Pienetkin lapset osaavat auttaa nakkipiilojen valmistuksessa. Tällä kertaa minulla oli apuna nuorin ja vanhin lapsi (kohta 2 ja 6 vuotiaat) niin minulle jäi vain neuvominen ja pellin laitto uuniin.






 Resepti:


500 g lehtitaikinaa tai torttutaikinaa

15 nakkia

Juustoa

Ketsuppia

1 kananmuna







Tarvikkeet:


Uunipelti

Leivinpaperi

Kaulin 

Ruokalusikka

Haarukka

Juustonleikkuri

Taikinakaavin

Pieni kulho

Pullasuti

Patalaput 







Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.


1. Ota lehtitaikina sulamaan ja levitä taikinat pellille. Lehtitaikina sulaa noin 20 minuutissa.




2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.




3. Kauli taikinaa molempiin suuntiin niin, että yhdestä taikinapalasta saa tehtyä 3 nakkipiiloa.




4. Leikkaa taikina kolmeen osaan.






5. Laita ketsuppia  (n. 1 teelusikallinen) taikinan keskelle.




6. Leikkaa 15 viipaletta juustoa.




7. Levitä ketsuppia vähän lusikalla ja laita sen päälle juustosiivu ja nakki.






8. Rullaa nakki taikinan sisään.




9. Nipistä taitekohta kiinni ja laita se alaspäin pellille.






10. Riko kananmuna ja vatkaa sen rakenne haarukalla rikki.






11. Voitele nakkipiilot kananmunalla joka kohdasta.




12. Laita nakkipiilot uuniin ja anna niiden paistua 15-20 minuuttia 200 asteisessa uunissa.




Muista käyttää patalappuja käsitellessäsi kuumaa peltiä.


13. Tarjoile heti ja säilytä tähteet jääkaapissa. Halutessasi voit puolittaa nakkipiilot niin lasten on helpompi syödä niitä.




Vinkki:  Voit tehdä nakkipiiloja aikuisempaan makuun lisäämällä väliin tulisempaa kastiketta ja esimerkiksi cheddarjuustoviipaleita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti