keskiviikko 15. marraskuuta 2023

Kinkku-pekonikastike

Eilen tehtiin ruuaksi helppoa arkiruokaa eli kinkku-pekonikastiketta. Meillä ei koskaan lapsena tehty minkäänlaisia kinkkukastikkeita, mutta muistan, että koulussa oli joskus kinkkupastavuokaa ja juurikin tälläistä kermaista kinkku-pekonikastiketta. Aikuisiällä opettelin sitten tekemään näitä kouluajan herkkuruokia.

Onko sinulla muistoissa kouluajan lemppariruokia mitä haluaisit oppia tekemään? Vai oletko jo löytänyt niihin täydellisen reseptin?

Tämä oli kiva ruoka valmistaa yhdessä lasten kanssa, vaikka alkuinnostus loppuikin kesken ruuanlaiton ja lapset karkasivat leikkimään ritarilinnallaan. He kerkesivät kuitenkin mukaan pilkkomishommiin ja vähäksi aikaa sekoittelemaan ruokaa pannulla.

Tämä ruoka on nopeahko tehdä ja sopii hyvin kiireen keskelle arkipäivän ruuaksi. Lisukkeena meillä oli pastaa ja perunamuussia (edelliseltä ruualta jäänyttä) sekä keitettyä parsakaalia ja tuoretta salaattia. 

Tästä kastikkeesta meidän viisihenkinen perhe söi kahteen kertaan. Yritän tehdä ruokaa aina sen verran, että siitä riittäisi syömistä useampaan kuin vain yhteen ateriaan kerralla.



Kermaista kinkku-pekonikastiketta, pastaa, parsakaalia ja salaattia.


 Resepti:

350g kinkkua

140g pekonia

1 iso sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 dl ruokakermaa

4 dl vettä

100g sulatejuustoa

Lihaliemikuutio

1 rkl ketsuppia

0,5 tl mustapippuria

0,5 tl paprikajauhetta

1 tl kuivattua persiljaa

1 rkl maissitärkkelystä 

0,5 dl vettä 





Tarvikkeet:

Leikkuulauta

Vihannesveitsi

Kokkiveitsi

Sakset

Syvä paistinpannu ja kansi

Puulasta

Teelusikka

Ruokalusikka 

Haarukka

Juomalasi





1. Pilko pekoni esimerkiksi saksilla suoraan paistinpannulle.


Lapsikin osaa pilkkoa saksilla pekonia pannulle, yksi viipale kerrallaan voi olla helpompaa pienille lapsille.


2. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli pieniksi kuutioiksi.


Pilkottu valkosipulin kynsi.

Ensin kuori pois.

Sen jälkeen leikkasin sipulin puoliksi ja tein siihen viillot yhteen suuntaan.

Sitten leikkasin toiseen suuntaan saadakseni kuutioita.


3. Jos sinulla ei ole valmiita kinkkusuikaleita, pilko kinkku suikaleiksi tai kuutioiksi.


Kaiken mahtui pilkkomaan samalla laudalla. 


4. Laita pannu kuumenemaan ja paista ensin pekoneja muutaman minuutin ajan. 




5. Lisää pannulle sipulit ja kuullota ne kevyesti.



Kuullotus tarkoittaa sipulin kypsentämistä sen verran, ettei se ala ruskistua vaan muuttuu läpikuultavaksi.


6. Lisää kinkkusuikaleet paistumaan.


Sekoittele myös välillä.


7. Lisää ruokakerma, vesi (voit mitata veden määrän huuhtelemalla kermapurkin kahteen kertaan) ja sulatejuusto pannulle.


Purkillinen ruokakermaa.


Veden lisäys.

Pilkoin sulatejuuston muutamaan osaan ennen lisäämistä.


8. Lisää mausteet.


Murenneltu lihaliemikuutio.

1 ruokalusikallinen ketsuppia.

Puoli teelusikallista paprikajauhetta.

Puoli teelusikallista mustapippurirouhetta.

Yksi teelusikallinen kuivattua persiljaa.


9. Sekoita ja anna kiehua hiljalleen.


Säädä levyn lämpötilaa niin, että kastike kuplii hiljalleen 


10. Valmista suuruste sekoittamalla 1 rkl maissitärkkelystä ja noin 0,5 dl vettä haarukalla juomalasissa sekaisin. Lisää suuruste kastikkeeseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.


Maissitärkkelyksellä saa tehtyä helposti gluteenittoman suurusteen kastikkeisiin.

Sekoita suuruste hyvin tasaiseksi.

Maissitärkkelyksellä suurustettua ruokaa ei tarvitse keittää yhtä pitkään kuin vehnäjauhoilla suurustettua.


11. Anna hautua vielä 15 minuutin ajan. Jos pöytään on kiire voit käydä myös suoraan syömään. Hauduttaminen kuitenkin syventää ruuan makua ja pehmentää sipuleita.


Hauduta kannen alle niin neste ei haihdu pois. 


12. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Jos kastike näyttää liian paksulta, lisää tilkka vettä. Hyvää ruokahalua!

Vinkki! Lisään joskus omalle lautaselle tulista chilikastiketta kun tekee mieli vähän mausteisempaa ruokaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti