sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Porkkana-perunasosekeitto

Kasvissosekeitto on edullista, helppoa ja nopeaa valmistaa sekä mikä parasta maistuu koko perheelle. Lämmittävä kasvissosekeitto maistuu hyvin pakkaspäivinä. Meillä sitä myös toivotaan usein ruuaksi kun lapset sairastavat.

Tällä kertaa sosekeitto valmistui porkkanoista ja perunoista. Keiton valmistuksen lomassa sain itselleni pienen lepohetken kun lapset olivat toisessa huoneessa katsomassa telkkaria. Itse sain katsella olohuoneessa hetkisen omaa ohjelmaa samalla kun kuorin juurekset. Kyllä tuo lasten sairastaminen väsyttää vähän äitikin...

Tämä on yksinkertainen ja hyvä resepti. Keiton makua voi muunnella omalla lautasellaan esimerkiksi chilikastikeella, aurajuustolla tai erilaisilla siemenillä. 


Porkkana-perunasosekeittoa aurajuustolla ja ilman.



Resepti:


 5 isohkoa porkkanaa

6 keskikokoista perunaa

1 l vettä

1 dl ruokakermaa

1 kanaliemikuutio

1 tl suolaa 

0,5 tl kuivattua kirveliä

0,5 tl kuivattua rakuunaa 

1/3 teelusikallista rouhittua mustapippuria





Tarvikkeet:


Kuorimaveitsi

Kokkiveitsi

Leikkuulauta

Litran mitta

Teelusikka

3 litran kattila

Sauvasekoitin






Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.



1. Kuori perunat ja porkkanat.






2. Pese perunat ja porkkanat.




3. Leikkaa porkkanoista päädyt pois ja viipaloi porkkanat.






4. Laita porkkanat kattilaan.




5. Leikkaa perunat puoliksi tai neljään osaan koosta riippuen. Lisää myös perunat kattilaan.




6. Lisää 1 litra vettä perunoiden ja porkkanoiden sekaan.




7. Lisää keitinveteen 1 teelusikallinen suolaa ja 1 kanaliemikuutio.




Halutessasi voit käyttää myös kasvisliemikuutiota kanaliemikuution tilalla.


8. Anna perunoiden ja porkkanoiden kiehua hiljalleen noin 30 minuutin ajan.




9. Kun perunat ja porkkanat ovat kypsyneet pehmeiksi soseuta ne sauvasekoittimella.


Soseutin keiton tiskialtaassa niin mahdolliset roiskeet on helppo siivota.




10. Lisää mausteet eli mustapippuri, kirveli ja rakuuna.


Lisää 1/3 teelusikallista rouhittua mustapippuria.


Lisää 0,5 teelusikallista kuivattua kirveliä.


Lisää 0,5 teelusikallista kuivattua rakuunaa.


11. Lisää 1 dl ruokakermaa.




12. Sekoita kaikki aineet vielä sauvasekoittimella tasaiksi keitoksi.




13. Keitto on valmista tarjolle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti