sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Perunapurjososekeitto

Meillä on innostuttu nyt syömään sosekeittoja. Sosekeitot maistuvat koko perheelle ja lapset pyytävät, että tehdään sosekeittoa. Kun lapsilla on näin järkeviä ruokaehdotuksia niin yleensä myös pyrin ne toteuttamaan.

Kasvissosekeitot ovat terveellistä, mutta mikä parasta helppoa ja nopeaa arkiruokaa. Kasvissosekeitot ovat helppo tapa lisätä vihannesten syöntiä sekä saada kevennettyä ruokavaliota. 

Kasvissosekeittoihin voi myös hyödyntää kauppojen hävikkivihanneksia ja vähän jo natistuneita kasviksia. Keittoa kannattaa tehdä iso kattilallinen ja pakastaa osa. Näin säästät sähköä ja saat helpotettua kiireistä arkipäivää. Keitto on siis myös usein edullista tehdä.

Tällä kertaa oli vuorossa perunapurjososekeiton teko. En muista olenko ennen tehnyt lapsille juuri tälläistä keittoa. Keitosta tuli maukas ja lapset sanoivat sen maistuvan yhtä hyvältä kuin porkkanaisetkin sosekeitot.






Resepti:


2 kg perunaa

1 purjo

noin 1,5 litraa vettä

2 tl suolaa

0,5 tl rouhittua mustapippuria

2 dl ruokakermaa

1 tl kuivattua persiljaa





Tarvikkeet:


noin 4 litran kattila

1 litran mitta

leikkuulauta

kuorimaveitsi

leikkuuveitsi

teelusikka

sauvasekoitin




Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.



1. Kuori perunat.




2. Pese kuoritut perunat.




3. Pilko perunat puoliksi tai neljään osaan suunilleen samakokoisiksi paloiksi. Mitä pienempiä perunat ovat sen nopeammin ne kypsyvät.




4. Mittaa noin 1,5 litraa vettä ja lisää se kattilaan. Vettä tulee olla sen verran, että perunat peittyvät. Laita levy kuumenemaan ja anna perunoiden kypsyä kiehuvassa vedessä noin 20 - 30 minuutin ajan kunnes ne ovat pehmeitä.






5. Käsittele purjo.


Leikkaa purjosta pää pois.


Leikkaa purjosta huonot osat pois.


Halkaise purjo pitkittäin.




Huuhtele purjo hyvin, lehtien välissä on usein multaa.


Pilko purjo.


6. Lisää purjo kattilaan kiuhumaan perunoiden kanssa.




7. Lisää 2 teelusikallista suolaa.




8. Lisää 0,5 teelusikallista rouhittua mustapippuria.






9. Kun perunat ovat pehmeitä soseuta ne sauvasekoittimella.






10. Lisää 2 dl ruokakermaa ja jatka soseuttamista.






11. Huuhtele kermapurkki tilkalla vettä ja lisää keittoon. Jos keitto näyttää liian paksulta voit lisätä siihen vettä tässä vaiheessa.




12. Lisää 1 teelusikallinen kuivattua persiljaa.




13. Tarkista onko keitossa mielestäsi tarpeeksi suolaa ja tarjoa esimerkiksi raejuuston ja paaahdetun valkosipulileivän kanssa.




Kasvissosekeitot kaipaavat usein varsinkin lasten mielestä jonkin hiukan tuhdimman lisukkeen kaveriksi. Tässä on muutamia ohjeita blogistani, jotka sopivat hyvin korvaamaan tavallisen voileivän.

Kinkkupiirakka

Nakkipiilot

Tonnikalatortillarullat

Tortillapizzat

Kanakolmioleivät

Kinkkuleivät

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Poikien kerhoeväät vk 12

Viime viikolla oli taas flunssaa osalla perhettä niin kerhokin jäi välistä. Taas...! Nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä, että huomenna pojat pääsisivät kerhoon. Eväät on ainakin tehty valmiiksi niin pitää vain toivoa, ettei aamulla herää nuhaneniä... 




Tällä viikolla eväsrasioista löytyy riisipiirakkaa, kiisseliä ja mandariinia. Olin jo laittamassa eväsrasioita kiinni ja jääkaappiin, kun pojat tulivat kurkkimaan eväitä. He päättivät vielä lisätä yhden lihapullan mukaan.




Käytiin eilen minun mummolla kylässä niin saatiin mukaan pussillinen itse tehtyjä riisipiirakoita. Laitoin pojille yhden piirakan puoliksi ja leikkasinkin sen tällä kertaa pitkittäin kahtia. Piirakan päällä on juustoa ja gotler-makkaraa. Piirakka on kiva ja täyttävä eväs.




Pienissä rasioissa on valmista mansikkakiisseliä. Kiisseli on aika makeaa ja pojat ovatkin nimenneet tämän mansikkahillokiisseliksi.




Molemmat saavat puolikkaan mandariinin, vaikka eivät sitä olisi kuulemma tarvinneet mukaan. Katsotaan jääkö mandariinit syömättä vai maistuisiko kuitenkin kun on nälkä...



Juomapulloihin laitoin itse keitettyä mansikkamehua. Mansikkamehu on lasten suosikkijuomaa sekä kylmänä että lämpimänä.




Edellisten viikkojen kerhoeväät:


Viikko 10



perjantai 8. maaliskuuta 2024

Juustoinen lohijauhelihakastike

Löysin kaupasta alelapulla kirjolohen jauhelihaa. En ollut aikaisemmin ostanut valmista kalan jauhelihaa, joten ajattelin että kokeillaanpa valmistaa siitä jotain.

Jostain syystä minulla usein unohtuu tehdä kalaruokia. Välillä tuntuu, että kalaruoat ovat hitaita valmistaa tai sitten ei vain huvita kuunnella lasten valitusta, että ei haluta syödä kalaa. Itse en ole myöskään ollut lapsena kalan ystävä, mutta olen nyt aikuisena opetellut syömään kalaa ja nyt menee jo lähes kaikki kalaruoat, kunhan kala on ruodotonta.

Lohen jauheliha oli kuitenkin positiivinen yllätys. Tein siitä jauhelihakastiketta, joka oli helppo tehdä ja maistui kaikille. Ajattelin kokeilla tälläistä lapsille tuttua ruokaa ja se kannatti. Ostan ehdottomasti lohen jauhelihaa uudestaan ja kokeilen uusia reseptejä.


Syöttekö te kalaa monta kertaa viikossa ja oletteko jo kokeilleet valmistaa ruokaa kirjolohen jauhelihasta? 

Millaiset kalaruoat ovat teidän lasten suosikkeja?





Resepti:


 280 g kirjolohen jauhelihaa

1 tl paprikajauhetta

1 tl suolaa

0,5 tl rouhittua mustapippuria

1 tl pizzamaustetta

300 g tomaattimurskaa

tomaattimurskapurkillinen vettä

3 rkl sulatejuustoa






Tarvikkeet:


Paistinpannu

Paistinlasta

Ruokalusikka

Teelusikka






Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.



1. Laita paistinpannu levylle kuumenemaan ja lisää siihen noin 2 ruokalusikallista ruokaöljyä.




2. Laita jauheliha paistinpannulle ja anna paistua kypsäksi samalla sekoitellen jauheliha muruiksi.








3. Lisää mausteet jauhelihan sekaan.


Lisää 1 teelusikallinen paprikajauhetta.


Lisää 0.5 teelusikallista rouhittua mustapippuria.


Lisää 1 teelusikallinen suolaa.


Lisää 1 teelusikallinen pizzamaustetta.


4. Avaa tomaattimurska ja lisää se jauhelihan sekaan.






5. Täytä tomaattimurskan purkki vedellä ja lisää vesi kastikkeeseen.




6. Kun kastike on kiehahtanut, lisää 3 ruokalusikallista sulatejuustoa.




7. Anna kastikkeen hautua hetki, tarkista maku ja tarjoa perunan, pastan tai riisin kanssa.




sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Poikien kerhoeväät vk 10

Muutaman viikon tauon jälkeen pojilla on taas huomenna kerhopäivä ja tarvitaan eväitä. Eväsrasiat laitoin taas illalla valmiiksi niin ei tarvitse enää aamulla miettiä mitä sitä pakkaisi.





Minusta on kiva yllättää pojat eväillä ja usein he kiittävätkin kerhon jälkeen kivoista eväistä. Tällä viikolla eväsrasioista löytyy puolikas kinkkutortillarulla, mansikka-vaniljajugurttia, kurkkua ja pillimehu.




Tehtiin 4-vuotiaan kanssa iltapalalle kinkkutortillarulla ja säästettiin niistä yksi kerhoeväitä varten. Tortillojen sisälle tehtiin täyte, jossa on kinkkua, paprikaa, sipulia, kurkkusalaattia, valkosipulituorejuustoa ja persiljaa.

Nämä on tehty tonnikalatortillarullien ohjetta mukaillen.



Pieniin rasioihin laitoin mansikkakiisselia ja vaniljajugurttia. Nämä ovat kiva pieni herkku suolaisten eväiden lisänä.



Kurkkutikut maistuvat aina!




Tilasin fiksuruuasta laatikollisen pillimehuja edullisesti niin nyt on monelle viikolle eväsjuotavaa. Molemmat pojat tykkäävät tästä mansikan ja kiivin makuisesta mehusta.



Toivottavasti pojilla on hauska kerhopäivä ja eväät maistuvat!



 Edellisten viikkojen kerhoeväät: