sunnuntai 14. tammikuuta 2024

14 lasten syntymäpäiväkakkuideaa

On taas se aika vuodesta kun juhlitaan syntymäpäiviä. Tammi- helmikuun vaihteessa on esikoisen ja kuopuksen syntymäpäivät lähellä toisiaan ja heille pidetään yhteissynttärit.

Selailin vanhoja valokuvia ja muistelin mitä kaikkea sitä onkaan tullut tehtyä lasten juhliin. Haluan tässä postauksessa jakaa myös teille ideoita makeista herkuista ja syntymäpäiväkakuista, joita olen väsäillyt.



Tulivuorikakku:

Lohikäärmeet ja tulivuoret on ollut kova sana pojilla. Tämä on suklaakakku, jonka sisällä on suklaamoussea. Pinta on kuorrutettu suklaakuorrutteella ja värjätyllä tomusokerin ja veden seoksella. Alimmainen kakku on tehty tavalliseen pyöreään kakkuvuokaan ja ylempi kuivakakkuvuokaan. Ja lohikäärme ei ole syötävä!









Kissakakku:

Tämä on mansikkajuustokakku punaherukkamehusta tehdyllä kiilteellä. Kissankuvat on tehty sulatetulla suklaalla ja piparimuotilla.










Nimipäivän juustokakku:

Tässä juustokakussa on kaksi kerrosta. Alimmainen kerros on maustettu valkosuklaalla ja ylempi on maustettu punaherukoilla ja vaniljalla. Punaherukka antaa kakulle hiukan kirpeyttä niin tämä ei ole liian makea kakku.






Kolmen kerroksen dinosauruskakku:

Tässä kakussa maistuu vanilja, mansikka ja suklaa kolmessa eri kerroksessa. Pohjana on rapea keksipohja. Kakusta tulee mieleen trio-jäätelön makumaailma. 






Toukkakakku:

Ötökät ovat pienten poikien mielestä parasta. Toukka on koristeltu värjätyllä kermalla ja karkeilla. Sisältä löytyy suklaakääretorttu mariannerahkatäytteellä.








Porkkana-tuorejuustokakku:

Tämä kakku on tehty pienen porukan juhlahetkeen, kun kaikki eivät ole päässeet samaan aikaan juhlimaan. Tässä on tavallinen porkkakakun pohja ja päällä on vaniljalla maustettua tuorejuustoa ja strösseleitä.






Hämähäkkimuffinssit:

Näitä tehtiin lapsen oikeana syntymäpäivänä kun juhlat olivat vasta myöhemmin. Nämä on tehty jollain perus suklaamuffinssien ohjeella ja päällä on kaupan puolivalmis suklaamousse. Hämähäkin jalat ovat lakritsinauhaa.







Puputäytekakku:

Tämä on perus pyöreä mansikkakermakakku, joka on leikattu muistuttamaan pupua. Tämä karkein koristeltu pupu tulee jostain mielikuvitusmaailmasta, mutta oli kaksi vuotiaan mielestä hieno.






Autokakku:

Autokakku on neliön muotoisesta kakkupohjasta kasattu. Sisällä on kermaa, hilloa ja marjoja. Koristeena on karkkeja ja keksit auton renkaina.








Junakakku:

Tämä on samanlainen mariannekääretorttu kuin aikaisemmassa toukkakakussa. Junakakku on koristeltu halloweenpääkallo-koristeella (ei syötävä), värjätyillä kermoilla ja junavaunujen lastina on erilaisia karkkeja.


 



Perhoskakku:

Pyöreä täytekakkupohja on täytetty mansikka-vaniljamoussella. Kakku on leikattu neljään osaan ja aseteltu perhosen muotoon. Lopuksi kakku on koristeltu värjätyllä kermalla, karkeilla ja strösseleillä. Keskellä on vaahtokarkkeja.






Mokkapalat:

Kaikki tykkäävät mokkapaloista. Tämä on helppo ja nopea kakku/leivos valmistaa juhliin. 





Jäätelö:

Jäätelö on aina varma valinta. Päälle voi laittaa muutaman kynttilän niin synttärisankari saa ne puhaltaa. Isommalle porukalle voi laittaa tarjolle useampaa makuja ja erilaisia karkkeja, strösseleitä ja kastikkeita niin jokainen saa kasata oman herkkuannoksen. Aina ei tarvitse keretä leipoa...





Paloautokakku:

Paloautokakun tein esikoiselle hänen täytettyään kaksi vuotta. Tästä on siis jo nelisen vuotta aikaa niin en enää muista mikä kakku tämä on. Tässä kokeilin myös ensimmäisen kerran käyttää sokerimassaa ja muistan, että tekemiseen kului aikaa. Poika oli onneksi haltioissaan nähdessään kakun.







En ole mikään paras kakkujen leipoa, mutta onneksi lapset ovat olleet tekeleisiini tyytyväisiä. Lapset ovat myös osallistuneet monesti kakkujen tekoon ja koristeluun.

Minulla on vielä vähän suunnitteluvaiheessa mitä tarjottavaa tulevissa juhlissa on, mutta yritän ottaa niistä kuvia ja esitellä herkkuja teillekin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti