sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Joulunviettoa

Tässä postauksessa ajattelin kertoa millainen meidän jouluaaton juhlaruoka oli. Perheen kanssa kokoonnuttiin meille ja kaikki toivat pöytään jotain, näin minulle ei jäänyt kaikki kokkailu ja aterian hintakaan ei noussut pilviin. Sovittiin myös, että jos joku haluaa, jotain omaa erikoisherkkua niin tuovat sitä sitten itse.

Aamupäivällä syötiin lounaaksi riisipuuroa ja vähän herkuteltiin. 😋






Joulupukin käynnin jälkeen oli aattoaterian aika. Nyt täytyy sanoa, että oli sen verran nälkäistä porukkaa, että kuvien otto unohtui kokonaan jouluateriasta. Kerron kuitenkin mitä syötävää pöydässä oli. Ruokaa on sen verran ettei pariin päivään tarvitse kokkailla. Nyt on aikaa keskittyä lasten kanssa oloon, ulkoiluun ja uusien lelujen tutkimiseen. 


Jouluruoka


Salaattia

Kurkkutikkuja

Kirsikkatomaatteja

Rosollia

Sienisalaattia

Kinkku-pastasalaattia

Kylmäsavulohta

Erilaisia juustoja


Keitetyt perunat

Keitetyt porkkanat

Lanttulaatikkoa

Porkkanalaatikkoa

Makaroonilaatikkoa

Karjalanpaistia

Kinkkua ja kastiketta

Savuaromilla maustettua uunilohta


Karjalanpiirakat

Munavoi

Porokylän ruisleipää

Oivariini


Maitoa, piimää, mansikkamehua, muumilimsaa


Jälkiruoaksi suklaakuivakakkua ja piparirahkaa 







Iloinen perhe, hyvää ruokaa ja kivoja lahjoja, sellainen oli meidän jouluaatto.

Hauskaa joulun aikaa kaikille! ❤️


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti