keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Jauheliha-makaroonimössö

Jauheliha-makaroonimössö on ruoka, jota lasten mielestä pitäisi syödä vähintään joka toinen päivä. Hyvää ja helppoa, mutta minun mielestäni riittää kuitenkin kerran tai kaksi kuukaudessa. ( Tai vieläkin harvemmin )

Teen usein isot satsin makaroonimössöä niin saadaan tehtyä toisena päivänä siitä makaroonilaatikkoa. Tällä reseptillä tulee siis iso kattilallinen mössöä ja jos et halua syödä tätä useaa päivää tai jatkojalostaa makaroonilaatikoksi niin suosittelen tekemään puolikkaan annoksen.

Minulla oli vanhin eli 5-vuotias poika apupoikana. Hän paistoi ja maustoi jauhelihan sekä lisäsi makarooniit ja mausteet kattilaan. Kuumien vesien kaadon hoidin itse, se ei ole vielä pienen lapsen homma.

Laitamme usein makaroonimössöön myös sipulia ja valkosipulia. Aina ei kuitenkaan tule suunniteltua ruokia etukäteen niin sipulit olivat tietenkin loppu. Kannattaa siis lisätä sipuli, jos pidät sen mausta.

Tällä kertaa lisukkeena oli salaattia ja kurkkua sekä keitettyä hernemaissipaprikaa. Meillä makaroonimössön päälle kuuluu ketsuppi, vaikka itse tykkään syödä joskus ilmankin kun maut osuvat nappiin. 

Tykkäättekö te makarooni-jauhelihamössöstä ketsupilla vai ilman? Mikä on paras ketsuppimerkki?


Makarooni-jauhelihamössöä, ketsuppia, salaatti ja kurkkua, keitettyä hernemaissipaprikaa.



Resepti:

Noin 1 kg makaroonia ( 2,5 pussia)
700g jauhelihaa 
1 rkl suolaa
1 rkl jauhelihamaustetta
2 lihaliemikuutiota





Tarvikkeet:

Iso kattila n. 4 litraa
Paistinpannu
Paistinlasta
Ruokalusikka
Siivilä






Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.



1. Laita jauheliha kuumalle pannulle ja ruskista sitä omassa rasvassaan.




2. Laita kattila puolilleen vettä eli noin 2 litraa.




3. Laita kattila levylle ja odota, että se alkaa kiehua samalla kun paistat jauhelihaa.


Levy saa olla täysillä tässä vaiheessa. Vesi kiehuu myös nopeammin kun laitat kannen kattilan päälle.


4. Anna jauhelihan ruskistua kunnolla. Sekoittele ja riko jauheliha pieneksi muruksi puulastalla.


Tämä on hyvä homma lapsen tehtäväksi, kun opettaa varomaan kuumaa pannua.


5. Lisää 1 ruokalusikallinen jauhelihamaustetta.




6. Murenna 1 lihaliemikuutio jauhelihan sekaan.




7. Sekoita niin, että mausteet leviävät tasaisesti joka kohtaan.


Muista, että maistelu on lasten lempihommaa ruoanlaitossa.


8. Kun vesi kiehuu lisää sinne 1 ruokalusikallinen suolaa. Voit pienentää levyä sen verran, että vesi kiehuu hiljalleen.


Muista, että kiehuva vesi on polttavan kuumaa.


9. Lisää myös 1 lihaliemikuutio.


Pudota alhaalta, ettei kuuma vesi roiskuu.


10. Kaada makarooniit kattilaan ja keitä niitä noin 10 minuutin ajan tai pussiin ohjeen mukaan. Voit tarkistaa maistamalla milloin makarooni on mielestäsi sopivan pehmeää.


Kaada varovasti, varo myös kuumaa höyryä.


Sekoita makarooneja heti kattilaan laiton jälkeen.


Sekoita myös pari kertaa keittämisen aikana.


11. Laita siivilä altaaseen ja kaada sen avulla  makaroonien vesi pois.




12. Kaada makarooniit takaisin kattilaan.




13. Lisää jauheliha makaroonien sekaan kattilaan.




14. Sekoita sekaisin ja ruoka on valmis tarjoiltavaksi.






Vinkki: Lisää teelusikallinen pizzamaustetta niin saat vähän erilaista makua perinteiseen mössöön.


Seuraavaksi tulossa resepti, miten lopusta makaroonimössöstä valmistui makaroonilaatikko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti