lauantai 10. helmikuuta 2024

Cappelin kanavuoka

Kun kysyn mitä tänään syötäisiin, ensimmäinen vastaus on lähes aina tämä; Cappelin kanavuokaa! Tämä on kyllä minun ja lasten suosikkiruoka, on niin hyvää. 

Tällä kertaa minulla oli kaikki kolme lasta auttamassa keittiöhommissa. Nuorin istuskeli pöydällä ja katseli mitä muut tekivät. Hän oli innoissaan pienistä juustomaistiaisista. 4-vuotias laitttoi kanat ja pastan vuokaan sekä raastoi juuston. 6-vuotias valmisti minun kanssa yhdessä kastikkeen. Jokainen sai siis jotain tekemistä. 

Helppoa ja hyvää arkiruokaa. On myös nopeaa valmistaa.




Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet. Pese kädet myös aina jos olet koskettanut raakaa kanaa (salmonellavaara).


Resepti:


400 g pastaa

400 g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita


1 dl juoksevaa rasvaa

1 dl vehnäjauhoja

1 rkl currya

1 l vettä

2 dl ruokakermaa

4 dl maitoa

3 kanaliemikuutiota

0,5 tl sitruunapippuria

1 tl rakuunaa

0,5 tl paprikajauhetta

2 rkl makeaa chilikastiketta


Noin 100 g juustoa





Tarvikkeet:


Uunivuoka

Paistinpannu

2 desilitran mittaa

1 litran mitta

Vispilä

Puulasta

3 ruokalusikkaa

Teelusikkaa

Lautanen

Pieni veitsi

Juustonraastin

Patalaput






1. Kaada hunajamarinoidut broilerinsuikaleet ja pasta uunivuokaan. Sekoita lusikalla pasta ja kanasuikaleet sekaisin.







2. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.





Seuraavaksi tehdään kastike kanavuoalle.

3. Mittaa 1 desilitra juoksevaa kasvirasvasekoitetta ja kaada se paistinpannulle.

 
 



4. Mittaa 1 desilitra vehnäjauhoja ja lisää se paistinpannulle.






5. Lisää 1 ruokalusikallinen currya paistinpannulle.




6. Laita levy kuumenemaan täydelle lämmölle. Pienennä levyn lämpöä tarvittaessa kastikkeen teon aikana.




7. Sekoita jauho-rasvaseos tasaiseksi.




8. Mittaa 1 litra vettä ja lisää se pannulle vähän kerrallaan ja koko ajan sekoittaen niin kauan, että kastike on tasaista.










9. Mittaa 4 dl maitoa mittakannuun ja kaade se kastikkeen sekaan.






10. Lisää kastikkeeseen 2 dl ruokakermaa. Huuhtele kermatölkki myös tilkalle vettä ja lisää se kastikkeeseen.




11. Lisää kastikkeeseen loput mausteet.


Lisää 3 kanaliemikuutiota.


Lisää 0,5 teelusikallista sitruunapippuria.


Lisää 0,5 teelusikallista paprikajauhetta.


Lisää 1 teelusikallinen kuivattua rakuunaa.


Lisää 2 ruokalusikallista makeaa chilikastiketta.


12. Sekoita ja anna kastikkeen kiehahtaa.




13. Kaada kastike uunivuokaan kanan ja pastan päälle.




14. Sekoita.




15. Laita vuoka uuniin ja anna sen kypsyä 175 asteessa noin 20 minuutin ajan.




16. Ruuan kypsyessä uunissa raasta noin 100 grammaa juustoa.






17. Nosta ruoka pois uunista ja sekoita.


                                         


18. Lisää juustoraaste kanavuoan päälle.





19. Laita cappelin kanavuoka takaisin uuniin. Pudota uunin lämpötila 150 asteeseen ja paista ruokaa vielä noin 20 minuutin ajan.




Ruuan ollessa uunissa kerettiin pelata poikien kanssa muuttuvaa labyrinttia.
On muuten hauska peli!




20. Jos maltat odottaa anna ruuan vetäytyä noin 10 minuutin ajan paiston jälkeen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti