sunnuntai 4. helmikuuta 2024

Poikien kerhoeväät vk. 6

Tällä viikolla valmistin poikien kerhoeväät talviteemalla. Eväsrasioista löytyy lumiukkoleivät, vaniljarahkaa, muutama banaanilastu ja pillimehut. Tuttuun tapaan tein eväät jo illalla valmiiksi niin aamulla täytyy muistaa laittaa vain rasiat kassiin ja lähteä kerhoon.





Meillä oli kauratyynyjä, jotka voitelin ensin oivariinilla ja  leikkasin niiden päälle juustoa. Leivät leikkasin lumiukon muotoisiksi piparimuotilla. Lopuksi leikkasin kurkusta ja paprikasta silmät ja pari nappia lumiukolle. 

Lapsista on ollut aina mukavaa saada hauskan muotoisia leipiä evääksi. Leivistä jääneet reunat lapset söivät iltapalalla niin leipää ei mennyt hukkaan.



Pojat pyysivät kaupassa, että voidaanko maistaa vaniljarahkaa. Meillä tulee harvemmin ostettua valmiiksi maustettuja rahkoja, mutta tällä kertaa ajattelin, että se olisi kivaa vaihtelua kerhoeväisiin. Pienten rasioiden pohjalle laitoin teelusikallisen itsetehtyä  mansikkahilloa, jonka päälle lisäsin lumenvalkoista vaniljarahkaa.



Muutama banaanilastu vielä eväsrasian nurkkaan.




Pojat saivat itse valita minkä pillimehut haluavat mukaan. Meillä oli synttärijuhlista jäänyt yli erilaisia mehuja, joten tällä kertaa oli valinnanvaraa. Nyt kun sängyssä kirjoitan tätä aloin miettiä meniköhän mehut vääriin rasioihin? Täytyy muistaa aamulla tarkistaa, ettei tule kerhossa harmia.


Näillä eväillä jaksaa taas leikkiä aamupäivän kavereiden kanssa!


Edellisten viikkojen kerhoeväät:

Viikko 4

Viikko 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti