tiistai 24. lokakuuta 2023

Banaanilettuja taaperon kanssa

Isoveljet lähtivät tänään isän kanssa mökille syyslomareissulle ja me ollaan nuoremman neidin kanssa kaksi yötä kahdestaan kotona. Ajateltiin että pidetään illalla tyttöjen herkutteluilta ja tehdään banaanilettuja. Jääkaapista löytyy sopivasti muutama päivä sitten ostettuja hävikkibanaaneja, jotka ovat hiukan ylikypsinä täydellisiä tähän tarkoitukseen. Keitin aamulla reilun satsin puuroa, jota hyödynnetään myös tässä reseptissä. 


Valmistelimme päivällä taikinan valmiiksi jääkaappiin odottamaan niin illaksi jäi vain lettujen paisto. 1,5 vuotiaskin malttoi auttaa hienosti valmisteluissa. Hän sai muussattua haarukalla osan banaanista, auttoi lisäämään raaka-aineet kulhoon ja sekoitteli taikinaa pitkään.  Onneksi taikinaa ei voi sekoittaa liikaa niin kerkesin siivoilla keittiötä samalla kun neidillä oli mielenkiintoista tekemistä. Siinä samalla taisi kyllä muutaman kerran käydä lusikka suussa, mutta pitäähän kaikkea maistella!




Resepti:

2 dl mitä tahansa puuroa

1 banaani

2 kananmunaa

Halutessasi ripaus vaniljajauhetta/-sokeria tai lapsille sopivaa kanelia

Rypsiöljyä tai juoksevaa kasvirasvavalmistetta paistamiseen


Tällä ohjeella tuli 2 pannullista eli yhteensä 14 lettua





Tarvikkeet:

Matala lautanen

Haarukka

Noin 1 litran kokoinen muovikulho

Desimitta

Juomalasi 

Puuhaarukka

Lettupannu

Paistinlasta




Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.


1. Kuori banaani ja muussa se haarukalla esimerkiksi matalan lautasen päällä.




2. Riko kananmunat juomalasiin.

Lasista on helppo poimia sinne vahingossa eksyneet kuoren palaset.



3. Mittaa kulhoon 2 dl puuroa ja lisää muussattu banaani sekä rikotut kananmunat sen joukkoon.




4.  Lisää ripaus vaniljaa tai kanelia tai vaikka molempia.




5. Sekoita taikina puuhaarukalla huolellisesti sekaisin.



6. Laita lettupannu kuumenemaan levylle ja lisää jokaiseen koloon rasvaa. Kun pannu on kuuma eli rasva hieman tirisee voit lisätä ohuen kerroksen taikinaa (n. 1 rkl). Tässä vaiheessa voit pudottaa hiukan levyn lämpötilaa. Paista lettuja molemmilta puolilta 1-2 minuuttia.


Lähdin kääntämään yhtä lettua liian aikaisin ja se hajosi. Onneksi maistui silti hyvälle.


7. Herkuttele ja siivoa jälkeesi haluamassasi järjestyksessä.

Pienet sormet kokeilevat joko vähän saisi.

Lettujen kanssa oli iltapalaksi pakastimesta kohmeisia viherherukoita ja vadelmajogurttia sekä juomana kesällä itse keitettyä mansikkamehua lämmitettynä. Letut maistuivatkin neidille hyvin ja hän jaksoi syödä kolme lettua.


Hauskaa letunpaistoa reseptin kokeilijoille!


Tulossa seuraavina viikkoina reseptejä mm. Kermaiseen kanapastaan, jauhelihacanneloneihin sekä herkkurahkaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti