tiistai 24. lokakuuta 2023

Blogin idea

 Hei!

Olen kolmen lapsen hoitovapaalla kokin töistä oleva äiti ja tykätään tehdä lasten kanssa paljon ruokaa yhdessä. Lapset osaavat yllättävän pienestä asti auttaa keittiössä kun heille siihen annetaan mahdollisuus. Aikaa siihen tarvitaan ja sotkua on siedettävä, mutta lopputulos useimmiten palkitsee. Itse tehdessä voi myös syttyä kiinnostus maistelemaan uusia makuja, joita muuten saattaisi vierastaa ja jättää lautasen reunalla. Vaikka kaikki ei aina suju suunnitelmien mukaan (kiinnostus voi loppua kesken kokkailua  tai joku ei maistukaan lapselle) niin tärkeää on muistaa kehua lasta ja keksiä jotain hyvää sanottavaa niin kaikille jää hyvä mieli.

Tähän blogiin aion kerätä reseptejä koko perheen lempiruuista  ja maukkaimmista leipomuksista. Haluan tehdä myös selkeitä postauksia, joissa ohjeet on selitetty kuvien kanssa niin, että kokkailusta kiinnostunut lapsi tai miksei vanhempikin ruuanlaiton harjoittelija pystyy myös itsenäisesti valmistamaan helppoja ruokia ohjeiden mukaan. Blogissa on vaikeusasteeltaan eritasoisia reseptejä niin kaikille löytyy kokeiltavaa. 




Kaikki siis kokkaamaan lapsen mielellä ja kielellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti