torstai 7. joulukuuta 2023

Vadelmainen hedelmärahka

Meillä lapset tykkäävät syödä erilaisia rahkoja ja jugurtteja aamu-, ilta- ja väkipaloilla. Näitä on helppo muunnella erimakuisiksi ja itse maustamalla voi vaikuttaa myös tämän herkun terveellisyyteen. Yleensä pyrin tekemään vähäsokerisia rahkoja, mutta joskus myös herkuttelemme makeammillakin herkkurahkoilla, joskus laitamme jopa kermavaahtoa sekaan. Nam!

Tällä kertaa oli meidän 4-vuotiaan pojan vuoro kertoa millaista rahkaa hän haluaisi. Hän halusi yhdistää siihen kaksi lempijuttuaan eli säilykehedelmät ja vadelmat. Tämä sopi minulle hyvin, koska meidän edellisestä kauppareissusta oli jo useampi päivä aikaa ja hedelmävarastot olivat vähissä.

Me ollaan kerätty kesällä vadelmia pakkaseen niin pystyimme lisäämään ne suoraan rahkan joukkoon. Jos käytät ulkomaalaisia vadelmia, niin muista kuumentaa ja jäähdyttää marjat ohjeen mukaan. Ruokavirasto suosittelee, että ulkomaista alkuperää olevat pakastemarjat tulee kotikeittiössä kuumentaa kauttaaltaan vähintään 5 minuutin ajan 90 asteessa tai keittää 2 minuutin ajan.

Pojalta onnistui rahkan teko hyvin ja hän olikin hyvin ylpeä siitä, että osasi tehdä kaiken itse. Ainoastaan säilykepurkkien kannet olivat sen verran tiukkoja, että ne autoin auki. Minä siis neuvoin ja poika kokkaili. Hänen mielestään pilkkominen ja maistelu oli parasta. Ja olihan se hienoa kun saatiin kaikki iltapalaksi hänen tekemää rahkaa voileipien lisäksi. 

Kannattaa päästää lapsi välillä keittiöön ja antaa hänen kertoa ja kokeilla omia ideoitaan. Sotkua tulee, mutta lopuksi sitten siivotaan yhdessä. Tekemällä oppii!



Resepti:

250 g rahkaa

2 dl vadelmia

1 prk persikoita (420g/235g)

1 prk ananasta (227g/140g)

1 rkl sokeria

1tl vaniljasokeria




Tarvikkeet:

Siivilä

2 kpl litran muovikulhoa

Nuolija

Teelusikka

Ruokalusikka

Leikkuulauta 

Voiveitsi



Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.


1. Avaa persikkatölkki. Kaada persikat siivilän läpi niin, että mehu jää alla olevaan kulhoon.




2. Pilko persikat kuutioiksi.


Lapsen on helppo opetella pilkkomista pienellä voiveitsellä.

Ei haittaa, jos palat ovat vähän erikokoisia.


3. Kaada persikat tyhjään kulhoon.




4. Kaada ananaskuutiot siivilän läpi. Mehu saa mennä samaan kulhoon persikoiden mehun kanssa.


Kannattaa valita saman kokoinen siivilä kuin alla oleva kulho. Meillä meni osa mehuista kulhon ohi pöydälle. Hups!


5. Kaada ananaspalat persikoiden sekaan.



6. Avaa maitorahkapurkki.




7. Lisää maitorahka hedelmien sekaan.




8. Lisää 1 teelusikallinen vaniljasokeria.




9. Lisää 1 ruokalusikallinen sokeria.




10. Lisää noin 2 desilitraa vadelmia.




11. Sekoita.




12. Peukku pystyyn ja vadelmainen hedelmärahka on valmis.





13. Kaada ananaksista ja persikoita tullut mehu lasiin ja anna jäähtyä jääkaapissa mukavan viileäksi tai lisää muutama jääpala. Näin saat herkkujuoman rahkan kanssa nautittavaksi.



Kiinnostaako teidän lapsia keittiöhommat? Jätä kommenttia mitä teidän keittiössä touhuillaan.

maanantai 4. joulukuuta 2023

Smetanainen uunilohi

Tehtiin viikonloppuna lasten kanssa ruuaksi smetanaista uunilohta. Lohen hinta on nykyään sen verran korkea, että sitä tulee harvemmin ostettua. Kaupasta löytyi kuitenkin lohta punalapulla niin päästiin herkuttelemaan.

Tällä kertaa kaikki lapset halusivat jonkun homman keittiössä. 5-vuotias harjoitteli sipulin pilkkomista ja hyvin onnistuikin siinä. Hän auttoi myös ottamaan muutaman kuvan, kun omat käteni olivat lohessa. 4-vuotias mittasi ainekset kastikkeeseen kanssani ja sekoitti vispilällä aineet sekaisin. Nuorimmainen sitten sekoitteli kastiketta vielä vähän lisää ja auttoi kaatamaan kastikkeen lohen päälle.

Oli taas kiva kokkailla yhdessä. Aluksi mietittiin mitä kukin lapsista voisi tehdä. Kun kaikille oli oli selvää mitä tehtäisiin niin jokainen sai vuorollaan tulla keittiöön apuriksi. Muille annettiin väritys-/tehtäväkirjat oman vuoron odotuksen ajaksi ja yllätys kaikki jaksoivat kiltisti tehdä omia juttujaan. Tällä kertaa hommat onnistuivat hyvin eikä ruuanlaitossa saatu kaaosta aikaiseksi. Näin hyvin ei aina suju lasten kanssa touhuillessa....

Ei oltukaan pitkään aikaa tehty ruuaksi lohta niin varsinkin vanhin poika odotti kieli pitkällä ruuan valmistumista. Hänen kommenttinsa syödessä olikin " äiti, tää maistuu just mahtavalta ". Nuorimmaisellekin ruoka maistui hyvin, mutta keskimmäinen ei oikein pidä kalasta. Sovittiin kuitenkin, että hän maistaa lusikallisen. Jos vaikka joku päivä lohikin maistuisi, kunhan vain harjoitellaan tarpeeksi.

Jos sinulta puuttuu vielä ideoita itsenäisyyspäivän ruuaksi niin kokeilepa tätä mahtavan makuista smetanaista uunilohta.




Resepti:

N. 800g lohifilee

1 tl kalamaustetta

1 tl suolaa

1 sipuli


N. 175 g smetanaa

2 dl Ruokakermaa

0,5 tl sitruunapippuria

1 tl kuivattua tilliä

1 tl suolaa





Tarvikkeet:

Pinsetit

Fileointiveitsi

2 Leikkuulautaa

Uunivuoka

Vihannesveitsi

Kokkiveitsi

2 teelusikka

1 litran kulho

Vispilä

Nuolija

Patalaput




Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.


1. Huuhtele lohifilee juoksevan veden alla.




2. Jos lohessa on keskellä rivi ruotoja, nypi ne pinseteillä pois.


Löydät ruotorivin helposti, kun sivelet lohen pintaa sormella.


3. Poista fileointiveitsellä kalan nahka pois. Halutessasi voit jättää nahan poistamatta ja laittaa fileen nahkapuoli alaspäin uunivuokaan.


Jos tämä ei ole tuttua hommaa niin YouTubesta löytyy paljon videoita kalan käsittelystä.


4. Laita lohi uunivuokaan ja ripottele mausteet pinnalle tasaisesti joka kohtaan.


1 teelusikallinen suolaa

1 teelusikallinen kalamaustetta (jos kalamausteessa on valmiiksi suolaa seassa, vähennä lisättävän suolan määrää)


5. Hiero mausteet kalan pintaan niin, että joka kohta maistuu tasaisesti.




6. Kuori ja pilko sipuli viipaleiksi. ( Kuvissa 5-vuotias harjoittelee sipulin käsittelyä )


Ensin leikataan kanta pois sipulin molemmista päistä.

Kuoreen tehdään pitkittäin viilto ja otetaan käsineen kuoret pois.

Sipuli puolitetaan

Sitten leikataan viipaleita.

Ei haittaa jos tulee vähän eri kokoista palaa.


7. Lisää pilkotut sipulit lohen päälle.




8. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.




9. Seuraavaksi tehdään kastike lohelle. Lisää kaikki loput aineet kulhoon ja sekoita hyvin.


2 desilitraa ruokakermaa 

Noin 175 grammaa smetanaa

Puoli teelusikallista sitruunapippuria.

1 teelusikallinen kuivattua tilliä. (Voit halutessasi käyttää myös tuoretta tilliä)

1 teelusikallinen suolaa 

Sekoita


10. Kaada kastike lohen päälle.





11. Paista lohta uunissa 175 asteessa noin puolen tunnin ajan. Puolessa välissä paistoa voit laittaa kannen tai folion vuoan päälle.


Muista käyttää patalappuja koskiessasi kuumaan uunivuokaan.


Jos haluat ripottele lohen päälle vielä tuoretta tilliä tai purista sitruunan mehua ja sitten vain syömään. 

Tarjoa smetanainen uunilohi esimerkiksi keitettyjen perunoiden, perunamuusin tai riisin kanssa.


keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Kuulumisia

Olen nyt kirjoitellut reseptejä blogiin viiden viikon ajan. On ollut kiva huomata, että tänne on eksynyt muutamia ihmisiä katselemaan mitä ollaan touhuiltu. Kiitos teille!

Lapsista on ollut hauska olla mukana tekemässä ruokia ja saada olla kuvattavina. Lasten kuvat ovat kuitenkin sellaisia, missä ei näy kasvoja. En halua jakaa lasten kuvia mihinkään ennen kuin he ovat itse tarpeeksi isoja päättääkseen asiasta.  Meillä ei ole kuin tavallinen puhelin, millä otetaan kuvia, joten kuvien laatukaan ei ole aivan huippuluokkaa. Kuvista kuitenkin näkyy mitä puuhaillaan.


Kolme käsiparia, yksi kakkutaikina.


Haluan ruokaa tehdessäni ottaa ns. rehellisiä kuvia meidän ruuanlaitossa. En osaa tehdä hienoja annoksia tai sommitella kuviin erikoista rekvisiittaa. Kuvissa näkyy tekemistä ja välillä hellalla saattaa olla tahraa tai pöydillä tiskejä odottamassa. Ruuanlaitto on joskus (varsinkin lasten kanssa) sotkuista puuhaa ja mielestäni se ei haittaa.


Kananmunan kuoria on kiva murskata ja levitellä.


Kun teen reseptejä yritän ajatella ohjeita niin, että kuka tahansa pystyisi niitä noudattamaan. Yritän ottaa kuvan myös jokaisesta työvaiheessa, jolloin myös lapsi, joka ei osaa lukea pystyy seuraamaan ohjetta. Kuvat myös selventävät tekemistä aloitteleville kokeille, jos reseptiä lukemalla ei ymmärräkään ihan kaikkea. Minulla on reseptejä vaikeustasoltaan laidasta laitaan niin jokaiselle löytyy tekemistä.


Lapset kokkailemassa.


Kuvan valmiista ruuasta valmistusastiassaan laitan yleensä aina reseptin loppuun. Reseptin alussa taas näkyy kuva ruuasta annosteltuna lautasella. Useimmiten annoskuva on lapsen lautasesta, joten ethän ihmettele jos annokset näyttävät pieniltä aikuisen silmään. 


Juhlatunnelmaa! Jos vähän maistelisin...


Meillä on mielessä paljon mitä halutaan tehdä. Lapset ovat myös miettineet mitä ruokaa tai leipomista haluaisivat tehdä yksin niin, että äiti hoitaisi pelkän kuvaamisen. Täytyy toteuttaa tälläsiä reseptejä, kun on taas rauhallinen vapaapäivä kaikilla. Tällä hetkellä blogista löytyy 5-vuotiaan itse suunnittelema resepti mustikkarahkalle, jonka hän myös itse valmisti. Oli kyllä hyvää...


Paistohommiin...!


Välillä mietin, että osaakohan lapsi tehdä kaiken sen mihin intoa löytyisi. Useimmiten kuitenkin annan heidän kokeilla ikätason mukaisesti uusia juttua. Tästä tulikin mieleen kiinnostaisiko teitä postaus siitä mitä kaikkea lapset osaavat tehdä keittiössä? 


Parasta on hakea astioita kaapista ja leikkiä niillä, leikkkiastiat ovat ihan tylsiä!


Mielipiteitä saa kertoa ja kommentit ovat tervetulleita!

Seuraavaksi tulossa reseptejä mm. makaroonilaatikkoon, smetanaiseen uuniloheen ja 4-vuotiaan tekemään hedelmärahkaan.