tiistai 4. kesäkuuta 2024

Hedelmäinen kanakastike

Minä olen aina tykännyt kun ruuassa yhdistyy suolainen ja makea. Harmi vain, että perheessä kaikki eivät ole samaa mieltä. Kun mies oli töissä ja vanhin poika mummolassa yökylässä niin käytettiin tilaisuus hyväksi ja tehtiin kahden nuorimmaisen kanssa meidän herkkuruokaa. 

Meidän perheessä kaikesta ei tarvitse tykätä eikä pakoteta syömään, jos jokin ruoka ei maistu. Kaikilla saa olla myös inhokkiruokia. Toivotaan kuitenkin, että ruokaa maistellaan pieni lusikallinen. Joskus yllätytäänkin iloisesti ja inhokkiruoka on muuttunut ihan ok ruuaksi.

Hedelmäisessä kanakastikkeessa maistuvat makeat ananakset ja persikat, potkua antavat curry ja makea chilikastike. Kerma antaa kastikkeella vielä mukavaa pehmeyttä. Näistä tulee täydellinen makuyhdistelmä.


Millaisissa ruuissa sinä pidät suolaisen ja makean yhdistelmästä?






Resepti:


 450 g hunajamarinoituja kanasuikaleita

 2 tl currya

 1 tl broilerimaustetta

2 dl ruokakermaa

 3 dl vettä

1 kanaliemikuutio

1 rkl vehnäjauhoja 

140 g säilykeananasta liemineen

5 säilykepersikan puolikasta 

1 rkl makeaa chilikastiketta 







Tarvikkeet:


Leikkuulauta

Leikkuuveitsi

Ruokalusikka

Teelusikka

Haarukka

Purkinavaaja

Mittakannu

Juomalasi

Paistinpannu 

Puuhaarukka




Ennen aloitusta muistathan pestä kädet ja tarkistaa, että löydät kaikki raaka-aineet ja tarvikkeet.


1. Avaa persikkapurkki.




2. Pilko persikat.




3. Avaa ananaspurkki.




4. Pilko ananakset.


Jos haluat ottaa lapset mukaan kokkailuun niin hedelmät on helppo pilkkoa myös voiveitsellä.




5. Laita pannu levylle kuumenemaan ja lisää kanasuikaleet pannulle.




6. Anna kanojen paistua samalla sekoitellen niitä.




7. Mausta kanasuikaleet. Lisää 2 teelusikallista currya.




8. Lisää 1 teelusikallinen broilerimaustetta.




9. Lisää maustettujen kanojen sekaan 2 desilitraa ruokakermaa.




10. Lisää pilkotut hedelmät pannulle.






11. Lisää ananasmehu pannulle.




12. Lisää kanaliemikuutio kastikkeeseen.




13. Lisää 3 desilitraa vettä kastikkeeseen.




14. Valmista kastikkeelle suurus lisäämällä juomalasiin 1 reilu ruokalusikkallinen vehnäjauhoja ja  noin 1 desilitra vettä. Sekoita haarukalla hyvin tasaiseksi.






Jauhojen ja veden sekoittelu on myös hauskaa lasten mielestä.


15. Lisää suurus kastikkeeseen samalla koko ajan sekoittaen.



16. Mausta kastike lopuksi 1 ruokalusikallisella makeaa chilikastiketta.




17. Kastike on valmis kun se on kiehunut hiljalleen noin 10 minuutin ajan.





Vinkki! 

Jos haluat juustoista kastiketta voit lisätä sekaan esimerkiksi muutaman sulatejuustoviipaleen lopuksi. 

Myös paprika sopii hyvin kastikkeeseen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti